torstai 14. tammikuuta 2016

Tiedonlähteet ja tekijänoikeus


Tekijänoikeus tarkoittaa tekijän yksinoikeutta päättää teoksensa käytöstä. Tekijänoikeus muistuttaa perustuslaissa taattua omaisuuden suojaa. Tekijänoikeudessa omaisuudensuoja on toteutettu tekijän yksinoikeutena määrätä teostensa käytöstä.

 Tekijänoikeus syntyy tekijälle automaattisesti teoksen tekemisen myötä. Jotta teos saisi suojaa, on sen oltava tekijänsä henkisen luomistyön itsenäinen ja omaperäinen tulos.

Tekinjänoikeus koskee kaikkea omaperäistä itsenäistä tuotosta. Esim. Musiikki, kuvat, runot, kirjat, elokuvat.

Suomen laki säätää tekijänoikeuslakia, ja sen väärinkäytöstä saa suomessa rangaistuksen.
Tekijänoikeudenloukkaus voi tulla rangaistavaksi joko tekijänoikeusrikoksena tai -rikkomuksena.  Tietoverkoissa tehdyt oikeudenloukkaukset ovat rangaistavia, vaikka ansiotarkoitusta ei olisi ollut. Ankarin mahdollinen rangaistus tekijänoikeusrikoksesta on kaksi vuotta vankeutta. 
 Tekijänoikeusrikkomuksen rangaistus on sakko.
Teknisten suojausten kiertämisrikoksesta, teknisen suojauksen kiertämiskeinorikoksesta ja oikeuksien sähköisten hallinnointitietojen loukkausrikoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeutta enintään yksi vuosi.

Tekijänoikeuslaki sallii hyvän tavan mukaisten sitaattien eli lainauksien tekemisen julkistetuista teoksista. Sitaatin tulee toteuttaa vetoamistarkoitus eli sitaatin on tuettava, perusteltava tai valotettava omaa esitystä. Sitaatin laajuuden on oltava tarkoituksenmukainen. Tekijä ja lähde on mainittava hyvän tavan mukaisesti.

PIRATISMI
 
 Piratismi on usein ammattimaista tallenteiden valmistamista ja sisältöjen levittämistä yleisölle ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Tämän hetken merkittävin piratismiongelma on luvaton tiedostojenjako tietoverkoissa. Internet- ja fyysinen piratismi ovat toisinaan linkittyneet toisiinsa. Uutuuselokuva saatetaan kuvata elokuvateatterissa salaa sekä välittää internetin kautta yleisölle, jolloin siitä voidaan valmistaa piraatti-DVD myytäväksi.
 Esimerkiksi MP3-tiedostojen kopiointi USB-tikulle ja kyseisten tiedostojen jakaminen koko koululuokalle tai oman levykokoelman kopioiminen p2p-ohjelman muille jaettavaan kansioon on luvatonta teosten valmistamista muuhun kuin yksityiseen käyttöön.


Tiedonlähde: www.antipiracy.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti