Velka syntyy yleensä sopimuksen kautta. Sopimuksen ohella velka voi perustua myös vahingonkorvaus-,
vero- tai elatusvelvollisuuteen. Sopimukseen tai
vahingonkorvaukseen perustuva velkaantuminen vaatii ihmisen omia toimia.
Tavallisimpia syitä velkaantumiselle on osamaksut, pikavippi, asunnon vuokraaminen, sähkösopimus yms. Kaikkia sopimuksia, joissa sitoudutaan myöhemmin tapahtuviin maksuihin, voidaan pitää velkaantumisena. Sopimus
on sitova riippumatta siitä tehdäänkö se kirjallisena tai suullisena.
Laskut kannattaa maksaa ajoissa. Maksun myöhästymisestä aiheutuu
lisäkuluja, jotka kasvavat koko ajan ja voivat nousta hyvinkin suuriksi. Jos velkaa ei maksa ajoissa, se peritään tarvittaessa pakolla. Velan
perimisestä aiheutuu kuluja. Erityisesti sopimukseen perustuvissa veloissa
kulut voivat olla suuret, varsinkin pienissä veloissa jopa suuremmat kuin itse
velka. Nämä kulut tulevat velallisen maksettaviksi.
Maksuhäiriömerkintä
vaikeuttaa elämää monella tavalla. Monet yritykset tarkistavat mahdollisten
asiakkaidensa luottotiedot ennen kuin tekevät heidän kanssaan sopimuksia.
Maksuhäiriö vaikuttaa moniin asioihin esimerkiksi asunnon vuokraamiseen, opintolainan saamiseen, netistä tilaamiseen, matkapuhelin liittymän hankkimiseen sekä vakuutukseen.
Omasta taloudestaan voi pitää parhaiten huolta maksamalla laskut ajoissa, sekä olla ottamatta turhia pikavippejä- tai osamaksuja.
Rahaa voi säästää helposti pitämällä vaikka kirjaa ostoksistaan tai laatimalla budjetin tietylle aikavälille, ja tietenkin pistämällä rahaa säästöön. Kaupassa kannattaa katsoa kummalla on enemmän merkitystä, laadulla vai merkillä? Tupakanpolton lopettaminen on myös hyvä keino säästää rahaa.